Lajismi, eläintuotanto ja kuntapolitiikka – miksi meidän on aika kyseenalaistaa eläinperäinen ruokavalio?

Tällä viikolla minua kohahdutti uutiset Oikeutta eläimille -järjestön paljastamista kalaviljelmien laiminlyönneistä.¹ Viime kesän ja syksyn aikana kuvatuissa videoissa paljastui kalojen kärsimys 12 eri kasvattamossa ympäri Suomea. Kalat kärsivät erinäisistä sairauksista sekä vammoista ympäri niiden kehoa, ja kasvattamot kelluivat pinnat pullollaan kuolleita kaloja. Kalaviljelmien verkkoihin oli jäänyt kiinni myös huomattava määrä eri lintuja, kuten rauhoitettuja harmaahaikaroita ja lokkeja.

Ihminen kykenee monenlaiseen syrjintään. Olemme pitkään jo tunnistaneet ja tuominneet toisten ihmisten syrjimisen etnisen ryhmän tai syntyperän takia, eli rasismin. Myös seksismi, eli muiden syrjiminen sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin takia on laitonta.

Yhdelle syrjinnän muodolle olemme kuitenkin vielä useimmiten sokeita. Lajismi tai spesismi, eli lajisorto määrittelee elävän olennon oikeuden ja arvon sen mukaan, mihin lajiin olento kuuluu.² Keskeinen esimerkki lajisorrosta on eläinten systemaattinen ja teollinen tuontanto ihmisten ruuaksi. Lajismi mahdollistaa kalojen viljelemisen ihmisen ravinnoksi, täydellisesti piittaamatta siitä, miten kalat voivat. Lajismissa me myös määritämme osan lajeista tärkeämmäksi kuin toiset: nauta ja porsas, niitä saa syödä, mutta kissoja ja koiria ei.

Vuonna 2025 eläintuotanto on todella vaikeasti perusteltavaa. Voimme elää kasvikunnan ravinnolla hyvää ja tervettä elämää ilman, että tietoisten eläinten täytyy puolestamme kärsiä. Tätä ajatusta puoltaa tuoreimmat tieteeseen perustuvat ravitsemussuositukset, jotka painottavat myös liharuoan epäterveellisyyttä.³ Lisäksi puhtaasti tehokkuutta ajatellen eläintuotanto on perusteetonta: eläimillä on huono hyötysuhde, ja niiden syömästä ravinnosta vain pieni osa päätyy proteiiniksi, sillä eläinten aineenvaihdunta kuluttaa siitä suurimman osan. Tuotantoeläimet syövät paljon ravintoa, jota oikeastaan me ihmiseläimet itse voisimme nauttia. Tuotantoeläimet ovatkin usein jalostettuja rotuja, joiden lihan-, maidon- ja munantuotanto on tehostettu äärimmilleen. Voisimme ruokkia ihmiset huomattavasti pienemmällä peltoalalla, mitä nyt käytämme rehunviljelyyn.⁴

Miksi kuntavaaliehdokas Järvenpäästä pohtii tällaisia asioita? Miten tämä liittyy kuntavaaleihin? Monellakin tapaa. Yksi keskeinen syy onkin ilmastopolitiikka. Suomen valtio on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kuntaliiton arvion mukaan 90% suomalaisista asuu kunnassa, joka on asettanut itselleen ilmastotavoitteen.⁵ Järvenpää on yksi näistä.⁶ Ilmastoasioista onkin mahdoton puhua ilman, että puhutaan myös kuntalaisten syömästä ravinnosta: vaikka kunnan liikenne, päästötön sähkön- ja lämmöntuotanto ja muu kaupunkisuunnittelu ovatkin vastuussa osaltaan kuntien päästöistä, on ravinto lopulta yksi helpoimmista keinoista ratkoa ilmastokriisiä.

Mutta ilmaston lisäksi kyse on myös moraalista ja eläinten hyvinvoinnista. Kuten Oikeutta eläimille -järjestön paljastukset kalaviljelmiltä osoittavat, edes lailliset eläintuotannon muodot eivät takaa eläimille hyvää elämää – päinvastoin, ne mahdollistavat massiivisen kärsimyksen. Kalat, jotka ovat tuntevia olentoja siinä missä nisäkkäätkin, jäävät usein vaille huomiota eläinoikeuskeskusteluissa. Siksi lajismin purkaminen alkaa siitä, että tunnistamme kaikkien eläinten oikeuden elämään ilman turhaa kärsimystä. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että kuntien tulisi siirtyä tarjoamaan kasvipohjaista ruokaa – eettisistä, ekologisista ja terveydellisistä syistä.

Kuntavaalit pidetään 13.4.2025. Äänestämällä Vihreiden ehdokasta tuet oman kuntasi sitoutumista eettiseen ruokaan ja ilmastotavoitteisiin.